Rajan alku (ja nokkosvarkaissa naapurissa)

Piharakennuksen rakentaja kielsi mua laittamasta pihaa ennen kuin rakennus on valmis. Silti aloitin, ihan vähän vaan: yöllä kymmenen jälkeen ja melkein salaa, pihan perimmäisestä nurkasta.



Nämä tiilet on tulleet mulle asunnon mukana kymmenen vuotta sitten. Vuosia kivet makailivat meidän kellarissa, mutta kun kellari remontoitiin asuttavaksi, tiilet siirtyivät kasvilaatikoiden alle pihalle. Kaverit on muuranneet tiilistä yhden seinän takkahuoneeseensa, ja niitä on myös kärrätty heidän pihalleen reunakiviksi. Aika tavaran kaupitsee, vai miten se meni? Lopulta mulla itsellänikin löytyi käyttöä tiilille.

Koska oon piharakentamisessa täys noviisi, googletin ohjeita perennapenkin ja kiveyksen rajaukseen. Kuten arvata saattaa, vinkkiä olikin joka lähtöön. Niiden perusteella hylkäsin kuitenkin vihreän nurmikonreunamuovin, joka kuulemma nousee maasta roudan mukana (ja jota en saanut tänään ostettua, koska puutarhatarvikeliike oli mennyt kiinni). Joku, jossain guugletuskeskustelussa jota en enää löydä, oli kaivanut nurmikon ja karikepeitteisen penkin väliin lapion piston syvyisen "vallihaudan", vuorannut sen märällä sanomalehdellä ja täyttänyt karikkeella. Mun versiossa maata vasten on harsokangas, ja sen päällä kasteltua sanomalehteä. Tiili on näiden päällä. Kovin pitkälle en tänä yönä päässyt, mutta onpahan penkin rajaus aloitettu. Mä tykkään tuosta tiilten rosoisuudesta ja väristä: mullan mustaa, tiilen punaista ja kivien harmaata. Luontohan tän kaiken stailaa sitten omalla tyylillään, joten vasta aika näyttää, onko tää hyvä ratkaisu.

Tuohon multaan vois tulla vaikka mitä: perennoja tai vaikka vadelmia. Naapurin rumaan verkkoaitaan vois nousta humalaa tai muutakin köynnöstä (meillehän aita ei juuri näy). Mustaherukkaa ehkä, pärjäisköhän se naapurista puskevalle ruusulle? Onneksi tässä karussa pihassa kasvavat nyt edes saniaiset.

Tiiliä kanniskellessa tuli vilkuiltua naapurin pihalle muutenkin. Hitto, tuollahan on nokkosta vaikka kuinka! Eikai se oo varastamista, jos toiset ei tajua, mikä mieletön nokkospelto heillä kasvaa? Ihan vähän vaan hipsaisen tuonne saksien ja muovipussin kanssa... Jep, pirulle on annettu pikkusormi: nään jo itseni harva se ilta kipuamassa aidan yli nokkosvarkaisiin naapuriin. Suorastaan living on the edge, eikö!

Kesälähiluomuruokaa pihan reunalta

Eilen keräsin nokkosia vanhempien pihan reunoilta, joten tämän päivän ruoka oli täyttä kesää: nokkoslättyjä äidin tekemän minttusiirapin kanssa sekä fetasalaattia äidin ruohosipulilla ja omalla basilikalla (yleensä syön kesän aikana fetasalaattiöverit niin, ettei syksyllä oikein enää maistu). Lisänä oli edellisen päivän tähteeksi jäänyttä itse tehtyä pastaa avokadososessa. Köyhäilyä ja tähteitä parhaasta päästä! (No okei, ei meillä kaikki ruuat oo luksusta. Lounaaksi sitten syötiinkin muun muassa keitettyjä porkkanoita, mut lapset nyt vaan rakastaa keitettyjä porkkanakiekkoja. Ja mä kans.)



Nokkoslätyt on yllättävän vaivattomia tehdä. Helpotin omaa hommaa sen verran, että valitsin jo kerätessä pelkät lehdet. Silloin nokkosia ei tarvitse sisällä perkata ollenkaan. Tässä meidän tän päivän lättyjen ohje:

Ryöppää nokkoset:
Huuhtelin ensin lävikössä hiekat tms. pois. Sen jälkeen keitin runsaassa vedessä noin viis minuuttia. Huuhtelin vielä varmuuden vuoksi, koska lävikkö oli alkuhuuhtelussa täysi.

Lättytaikina:
Murskaa sauvasurvimella nokkoset ja tilkka maitoa (tai vettä). Käytin tällä kertaa kolmasosan kuvissa näkyvistä tuoreista nokkosista ja pakastin loput ryöpättynä.
Vatkaa sekaan kananmuna.
Mittaa kuppiin jauhoja kaksinkertainen määrä kananmunaan verrattuna.
Mittaa kuppiin maitoa (tai vettä) kaksinkertainen määrä jauhoihin verrattuna.
Vatkaa ensin maito (tai vesi) taikinaan ja sen jälkeen jauhot.
Lisää suolaa maun mukaan ja halutessasi ripaus sokeria.
Lisää öljyä jos haluat (helpottaa paistamista).

Paista lättypannulla öljyssä tai voissa. Tänään käytin öljyä, koska on arki – vaikka vähän juhlalta tuntuukin. Hankala sanoa kuinka monen hengen taikina tämä oli, mutta tuollaiset rasmusnallemaiset kolme kekoa näillä määrillä tuli.




Näemmä päivitän blogia nyt arjen pikkujutuilla, ruualla ja tuunauksilla. Oikeasti pään täyttää kuitenkin piha, piha ja piha. Se vain on niin raiviona, ettei sitä oikein voi järkevästi kuvata. Palaan asiaan, kun rakennustyöt etenevät. Maatyöt on joka tapauksessa suurimmaksi osaksi tehty, ja mieltä lämmittää, että meidän pihalla on nyt kivi: suuri laakea istuskelukivi lapsille, ja tietty kelle vaan. Semmoisia aarteita meidän pihatie kätki sisälleen, kun sitä kaivurilla ruopsutti.

Hei uusi lempivaate!

Emme kai kumpikaan uskoneet tähän päivään. Lojuit kauan vinttikomeron kangaslaatikossa, unohdettuna ja saumat purettuina. Tulipa kuitenkin se toukokuinen tiistai, jolloin löysin sinut taas. Vaikka olit alun perin pari numeroa liian pieni, tiesin että sinussa olisi paljon potentiaalia – ja suuret saumavarat. Sovitin, mietin. Purin ja ompelin. Nyt kun olet pesua ja silitystä vaille valmis, luulen, että elämämme yhdessä on tästä eteenpäin mitä onnellisinta.

Koska olet kaunis ja silkkinen, lupaan ulkoiluttaa sinua korkokengissä ja aurinkolassissa, en vain järkevissä kengissä tai peräti huopatossuissa. Lupaan viedä sinut sekä juhliin että arkisiin tilanteisiin. Nautin kanssasi parhaat appeet ja juomat. Pesen sinut hellästi (mutta kuitenkin koneessa, koska – kuten jo tiedätkin – olen väliin patalaista ja usein saamaton). Kolmella sanalla sanottuna: rakastan sinua lujasti. Hienoa että olet omani ja taas käytössä! Lämpimät terveiset myös edesmenneelle valmistajallesi, Tiina – teinituote – finn-teen -tehtaalle.

Kaivuri tuli pihaan – ja kuistirempan suunnittelu alkoi

Siinä on ollutkin ihmettelemistä viikoksi. "Oi mikä onnen päivä!", hihkuu liki kolmevuotias. Pikkusisko komppaa, ja nenä lasissa kiinni toljotetaan milloin kaivuria, milloin sorarekkaa tai rak-miehen pakettiautoa. Mua pikkuisen puhalluttaa, mutta hyvä on että työt alkoi. Juhannukseen mennessä piharakennuksen pitäisi olla pystyssä. Toivottavasti myös muu piha valmistuis samaa tahtia, että saisin maitopurkeissa pikkuhiljaa itävät jutut ulos.

Taas kerran huomasin eräänlaisen mittakaavaharhan. Kun olen miettinyt piharakennusta ja pihan uudistuksia, oon koko ajan ajatellut vain kohopenkkejä, kallistuksia, maanpeittokasveja, nurmikon rajauksia ja hauskasti aseteltuja liuskekiviä. Sitähän pihan uudistaminen tarkoittaa, eikö? Todellisuus ulkona näyttää aika erilaiselta: Kaivuri kaivaa metritolkulla leveää rooppia ja meinaa kolhia ulkoportaita. Vanhaa maata ajetaan pois ja soraa tilalle kolmella kuorma-autolla. Sitten jyrytetään käsipelillä alustaa tasaiseksi. Päivän päätteeksi piha näyttää siltä, että korttakaan ei kasva enää missään.

Kun tenavat tuijottaa ulos, mä katselen ulkokuistia sillä silmällä, että kunpa tää joskus lastenvaunujen hävittyä muuttuis ihmeenomaisesti kauniiksi oleskeluhuoneeksi. Kuinkahan todennäköistä se on? Jotain kuistille kuitenkin on pakko tehdä tänä kesänä, koska naapuriasunnon remontin myötä meidänkin kuistin lattiasta löytyi maata vasten aseteltua homeista lasivillaa. Joku tee-se-itse-remppajamppa on sellaiset sinne aikojen saatossa laittanut. Ne on nyt revitty pois, mutta jotain lisäeristettä on varmaan laitettava tilalle. Meidän kuisti on ollut kylmä talvella ja niin sanotusti "hyvin tuulettuva", joten en ole huomannut hajua tässä asutun kymmenen vuoden aikana. Eipä nenä näemmä kaikkea haista, vaikka jotkut homehajut onkin tulleet aiemman, ensimmäisen aikuisiän kodin myötä tutuksi. Vähän tuleva kuistiremontti pistää huokaamaan, mutta joskus korjaukset vaan tulevat näin eteen – ja sitten ne tehdään.

Tänään ilmestyi kuopuksen vesirokkonäpyt. Huokaus sillekin. Lohduttaudun sillä, että kahden viikon päästä rokkoruljanssi on kokonaan ohi ja me ollaan kesälomalla koko porukka. Kippis sentään sille!

Sohva

Se on täällä, uusi sohva! Tai, uudehko sohva lopulta korjattuna kuntoon. Sohvan ostin jo maaliskuussa, mut pelkäsin, että korjauksesta tulee ikuisuusprojeksi: piti tilata sisustusliikkeen kautta oikeaa verhoilukangasta Belgiasta (kesti kauan), pestä kankaat (kesti kaaaauan) ja ommella uudet verhoilut istuintyynyihin (sujui lopulta tosi nopsaan kahtena päivänä, kunhan hommaan vain ryhtyi). Istuintyynyissä oli siis ostohetkellä reikiä, mutta muuten sohva oli hyväkuntoinen.

Kriteerit sohvan ostossa oli tiukat: Kotimainen, puurunkoinen, klassinen. Halpa. Ehkä luonnonmateriaaleilla verhoiltu. Vaalea, harmaa tai harmaanmusta. Monta ehtoa täytettäväksi. Mutta sellainen sohva meille lopulta tuli.

Tällä kuvalla sohvaa myytiin. Tykkäsin mallista heti, mutta en halunnut keltaista sohvaa.

Eikä sohva keltainen ollutkaan. Hyvä Manta, pidä kynnet vaan tassujen sisällä kun oot sohvalla!

Halpuushan on tietenkin suhteellista: hinnaltaan edukas, mut ei lasketa käytettyjä (satoja) tunteja tori.fi:ssä ja muissa palveluissa (koska sehän on oikeastaan harrastus!). Eikä lasketa istuintyynyjen verhoiluun käytettyä aikaa (harrastustoimintaa sekin). Sitä vaan mietin, että kun myy tavaraa netissä, miten moni laatiikaan huonoja myynti-ilmoituksia. Tämänkin sohvan myyjä ihmetteli, kun myynti kesti. Ilmoituksessa ei kuitenkaan oltu mainittu sohvan merkkiä eikä mallia, vain kotimaisuus ja ostopaikka. Sohvatyynyistä löytyi merkki, ja mallin googlailin jälkikäteen netistä. Jos nuo tiedot olisi olleet ilmoituksessa, eikä sohva olisi kuvassa näyttänyt keltaiselta, olisin varmaan itsekin soittanut jo viikkoja aiemmin. Vaikka kuinka ajattelisi, ettei merkillä niin väliä, niin käytännössä jos kaks kuukauttaa katselee päivittäin sohvien kuvia, tarvitsee avuksi hakusanoja rajaamaan "löytöjen" määrää. Ilmoituksia katselemalla voi myös nimittäin hankkia itselleen allergian, vaikkapa alcantralle (yöks, sanon mä).

Vaalea puuvilla-pellavainen sohva pikkulasten ja kahden kissan kanssa voi tietenkin olla idiotismia, mutta lohduttaudun sillä, että tähän voi oikeasti ommella uusia päällisiä. Sohvatyynyjen superlonit voi vaihtaa. Ja kun ei ole ostanut uutena, ei ehkä itketä niin paljon, kun ekat tussinjäljet ilmestyy pintaan. Kissanraapimiahan sohvaan on jo ilmaantunut. Silti ja kaiken kaikkiaan – oi ihana sohva!


Ps. Reilun viikon blogihiljaisuus johtui vesirokosta: jälkikäteen katsottuna ei mikään paha tauti, mut elettynä saattaa aiheuttaa hoitajille kroonistuvaa univelkaa.

Ei tullut babyshoweria, tuli beibi (ja ohje hyviin vauvasukkiin)

Piti olla kaverin vauvakutsut, jo viikko sitten. Tulikin mahatauti yhdelle osallistujalle. Kutsut peruttiin.

Piti olla vauvakutsut eilen. Tulikin vauva. Hyvä näin. Vauvan hiukan aikaisen maailmantulon kunniaksi tuli kutsujen sijaan siivousisku tuoreiden vanhempien luo.

Oudolla tavalla oli hauskaa siivota jonkun muun luona. Omat sotkunsa ja kotinsa ongelmapaikat sekä ikiliathan tietää. Toisen kotona voi helpommin ajatella, että kaikki on eteenpäin: teen pikkuisen enkä voikaan tehdä kaikkea. Pääasia kuitenkin oli tuoda hyvää mieltä vähän hermoilevalle tuoreelle äidille, sekä toimittaa vaippakakku ja skumppapullo perille.

Intouduin myös kutomaan vauvalle sukat. Olen muokannut tän ohjeen kaverin lapsen vauvasukkien mukaan, ja minusta tämä on tosi toimiva malli. Koska en ole käsityöalan ammattilainen, merkinnät saattaa olla (eli on!) hiukan outoja. Jos kudot näitä sukkia ja tarvitset apua tulkintaan, laita vaan kommenttia ja kysymystä.

Kahdellekin kaveripariskunnalle syntyi täten viime viikolla vauva. Ihmettelen, tulevatko ne (he!) aina ryppäissä!?! Ei ole nimittäin ensimmäinen viikko, kun tällaista sattuu. Sitten meneekin kuukausitolkulla, ettei kukaan synny – siis tutuille.

Näiden syntymien ja vauvasukkien hengessä kaivelin esille keskimmäisen synnäriltäkotiutumiskuvan. Siinä mallin mukaiset sukat on käytössä. Aaah, noinko pieni nykyinen uhmaikäinen ihan vasta oli...

Vauvan polvisukat (ohje trad. + paljon omaa muokkailua):

Lanka: oman vauvan sukat Garnstudio Drops Alpaca
Puikot: 2,5 mm pitkät puikot, jalkaterää varten sukkapuikot

Luo 50 s pitkälle puikolle
(sukat voi myös kutoa molemmat samalla kertaa samoilla pitkillä puikolla, tykkään itse tehdä niin)

2o 2n 8 krs

Polvi:
Ainaoik. 4 krs
Kudo 42 s (ainaoik.) -> käänny
34 s -> käänny
30 s -> käänny
26 s -> käänny jne kunnes 2 s jäljellä,
jatka kierros loppuun
Ainaoik. 5 krs

3o 1n 4 krs “lyhenetyin kierroksin”, esim. kaksi keskimmäistä kierrosta ei puikon loppuun vaan kääntyen 8 s ennen puikon loppua.
(näillä ja aiemmilla lyhennetyillä kierroksilla saa aikaan sen, että sukan etuosa nousee korkeammalle polven yli)

Mallineuletta 6 mallikertaa (mallikerta = 4 krs)
esim.
n o o o  n o o o
n * / \   n o o o
n o o o  n o o o
n o o o  n * / \    <– aloita ohjeen lukeminen tästä vasemmalle, samaan suuntaan kuin kutoisit
(kuvio siis luetaan alhaalta oikealta alkaen, kaikki merkattu niin kuin ne tulee kuteen oikealle puolelle)
/ \ = 2 s yhteen etureunasta
* = langankierto)

Mallikertoja tehdessä samalla kavennukset reunasilmukoissa 50 s -> 42 s joko tasaisesti tai loppupäässä

Nilkkaresori ja pari lyhennettyä kierrosta:
2o 2n 8 krs., jatka edelleen 2o 2n -resoria:
32 s -> käänny
22 s -> käänny, kudo krs loppuun
kudo 2o 2n 1 krs.

Yhdistä reunojen 12 s -> 24 s = sukan takaosa (voit ottaa tästä eteenpäin sukkapuikot avuksi)
Kudo ainaoik. 16 krs.
Lopeta kun olet keskellä puikkoa

Kantapään pohja:
Kudo yhteen puikon 11 ja 12 s sekä 13 ja 14 s
Kudo puikon 15 s
-> käänny, kudo 2 x 2s yhteen + 1s yksin
-> käänny, kudo 2 x 2s yhteen + 1s yksin jne.
kunnes 4 s jäljellä

Sukan teräosa sileää suljettua neuletta sukkapuikoilla:
Poimi molemmin puolin 10 s

1. krs kavenna 2 x 2s yhteen molemmissa “kulmissa”
2. krs kavenna 1 x 2s yhteen molemmissa “kulmissa” -> 36 s jäljellä Sileää 16-18(-20) krs käsialasta ja vauvan jalan pituudesta riippuen.

Kärkikavennukset esim.:
2 kierrosta 2s yhteen, 1s o
1 kierros 2s yhteen
Lanka loppujen silmukoiden läpi

(Lahjasukat: Novita Wool -lanka, puikot: 3,5 mm. Loin aluksi vain 44 silmukkaa. Varsi kudottu soveltaen niin, että nilkassa silmukoita oli 38. Loppuosa melkein ohjeen mukaan.)