perjantai 4. syyskuuta 2015

Ystäviä / Friends

Päivä päivältä elo täällä alkaa tuntua mukavammalta. Toki täältä vielä puuttuu mun elämän tärkeimmät neljä ihmistä (ja heidän lisäksi iso liuta muita tärkeitä), mutta viime päivinä on tapahtunut suuria parannuksia sosiaalisella rintamalla. Ensinnäkin, tiistaina alkoi koulu kunnolla. Opiskelen luokalla, jossa on ihmisiä Pakistanista, Indonesiasta ja Malesiasta. Valitettavasti luokalla ei ole yhtään korealaista, mutta sillepä en mitään mahda. Porukka tuntuu tässä vaiheessa oikein mukavalta. Noin puolella on ennestään enemmän kokemusta työskentelystä liikkuvan kuvan kanssa, mikä on tietysti kiva juttu syksyn tulevia harjoitustöitä ajatellen. Siitä puolesta lisää kuitenkin myöhemmin. Tällä hetkellä pääasia on, että koulussa on ihmisiä, joiden kanssa tulee hyvin toimeen ja jotka ovat samassa tilanteessa – uudessa opiskelumaassa – kuin minä. Joskin ihan kaikki muut sadat vaihto-oppilaat asuvat asuntoloissa pääkampuksella. Toisaalta en harmittele: se määrä sosiaalisuutta kahden hengen kerrossänkyasuntolahuoneineen voisi olla jo liikaa.


Uusiin opiskelukavereihin tutustumisen lisäksi olen vaellellut vuorilla lisää. Keskiviikkona kävelin Seokbulsan (석불사) temppeliin. Jatkoin temppeliltä matkaa vuoria pitkin ja tapasin korealaisen naisen, jonka kanssa jatkoimme matkaa yhdessä. (Välikommenttina voisi siis sanoa, että kyllä, kannattaa muualla asuessa tehdä juuri niitä asioita, joista pitää, koska silloin voi tavata ihmisiä, jotka pitävät samoista asioista. Kääntäen, jos tekee asioita, joista ei pidä, voi tavata ihmisiä, jotka pitävät eri asioista kuin sinä.) Matkan päätteeksi sovimme uudet vaellustreffit tälle päivälle, ja jatkoimme matkaa siitä, mihin jäimme aiemmin. Tänään perjantaina Sang Minin ja minun mukaani liittyivät myös mun opiskelukaveri Haseeb sekä Minin kaveri Tong Su. Yhdessä vaellettiin Geumjeong-vuoren linnoitusta (금정산성) pitkin, kiivettiin sen ja Busanin korkeimmalle huipulle Godangbongille (고당봉, 801,5 metriä) ja päätettiin kierros Beomeosan (범어사) buddhalaistemppeliin. Matkalla syötiin Minin tekemiä eväitä, oltiin pilvien sisällä vuoren huipulla ja uitettiin jalkoja purossa. Lopuksi Min ja Su veivät meidät syömään Beomeosan kaupungiosaan korealaiseen ravintolaan. Enpä tiedä paljonko enempää ois voinut yhdeltä päivältä toivoa!


Ei siis muita opetuksia, pelkkää iloa! Tai melkein. En nimittäin malta olla sanomatta, että täältä kaukaa katsottuna Suomen ulkomaalaiskeskustelu tuntuu entistä kummallisemmalta: vietin tämän mitä mainioimman päivän neljän hengen seurueessa, johon kuului ateisti, kristitty, buddhalainen ja muslimi. Ja kun kirjoitan sen tähän näin – plöts – huomaan, miten irrallinen kunkin henkilökohtainen pohjalla oleva vakaumus on siihen nähden, miten me lopulta kukin toimimme ja millaisia olemme ihmisinä, uskonnosta riippumatta.