Vaikka valkoinen on lisääntynyt vuosien aikana huomattavasti meidän kodissa, ei täällä kovin mustavalkoisen graafisiin tunnelmiin ole silti edetty. Sen huomaa selvimmin, kun katsoo hetken kotia jonkun tuntemattoman silmin. Vaikkapa tänään, kun sisään eksyi mahdollinen tuleva uusi naapuri.
Tämä kätevä emäntä oli yöpaidassaan ja kutsui tulevaa naapuria pihalta kryptisellä kysymyksellä: "Ootko Kirstin poika?" No ei ollut, mutta ensitapaaminen oli silti mukava. Uusissa naapureissa on se hyvä puoli, että saataisiin taloon lisää lapsia.
Valkoiseen palatakseni, arvostan sen tuomaa selkeyttä. En ole kertaakaan katunut, että olohuoneen lattia maalattiin valkoiseksi (tai hyvin vaalean harmaaksi) kaks vuotta sitten. Tämän keittön lattian ruudutuksen haluaisin kuitenkin säilyttää. Uusintamaalaus on vaan hirveä homma: tähän vaadittiin yhteensä viisi maalikerrosta, ja silti keltainen pigmentti ei meinaa peittää puun syitä.
No, niin kauan kuin lattioita jyrätään päivittäin tuolla punaisella "paloautolla", ei maalausta tarvitse kiirehtiä. Otetaan iisisti ja maalataan sitten joskus myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti