perjantai 16. toukokuuta 2014

Kaivuri tuli pihaan – ja kuistirempan suunnittelu alkoi



Siinä on ollutkin ihmettelemistä viikoksi. "Oi mikä onnen päivä!", hihkuu liki kolmevuotias. Pikkusisko komppaa, ja nenä lasissa kiinni toljotetaan milloin kaivuria, milloin sorarekkaa tai rak-miehen pakettiautoa. Mua pikkuisen puhalluttaa, mutta hyvä on että työt alkoi. Juhannukseen mennessä piharakennuksen pitäisi olla pystyssä. Toivottavasti myös muu piha valmistuis samaa tahtia, että saisin maitopurkeissa pikkuhiljaa itävät jutut ulos.

Taas kerran huomasin eräänlaisen mittakaavaharhan. Kun olen miettinyt piharakennusta ja pihan uudistuksia, oon koko ajan ajatellut vain kohopenkkejä, kallistuksia, maanpeittokasveja, nurmikon rajauksia ja hauskasti aseteltuja liuskekiviä. Sitähän pihan uudistaminen tarkoittaa, eikö? Todellisuus ulkona näyttää aika erilaiselta: Kaivuri kaivaa metritolkulla leveää rooppia ja meinaa kolhia ulkoportaita. Vanhaa maata ajetaan pois ja soraa tilalle kolmella kuorma-autolla. Sitten jyrytetään käsipelillä alustaa tasaiseksi. Päivän päätteeksi piha näyttää siltä, että korttakaan ei kasva enää missään.

Kun tenavat tuijottaa ulos, mä katselen ulkokuistia sillä silmällä, että kunpa tää joskus lastenvaunujen hävittyä muuttuis ihmeenomaisesti kauniiksi oleskeluhuoneeksi. Kuinkahan todennäköistä se on? Jotain kuistille kuitenkin on pakko tehdä tänä kesänä, koska naapuriasunnon remontin myötä meidänkin kuistin lattiasta löytyi maata vasten aseteltua homeista lasivillaa. Joku tee-se-itse-remppajamppa on sellaiset sinne aikojen saatossa laittanut. Ne on nyt revitty pois, mutta jotain lisäeristettä on varmaan laitettava tilalle. Meidän kuisti on ollut kylmä talvella ja niin sanotusti "hyvin tuulettuva", joten en ole huomannut hajua tässä asutun kymmenen vuoden aikana. Eipä nenä näemmä kaikkea haista, vaikka jotkut homehajut onkin tulleet aiemman, ensimmäisen aikuisiän kodin myötä tutuksi. Vähän tuleva kuistiremontti pistää huokaamaan, mutta joskus korjaukset vaan tulevat näin eteen – ja sitten ne tehdään.

Tänään ilmestyi kuopuksen vesirokkonäpyt. Huokaus sillekin. Lohduttaudun sillä, että kahden viikon päästä rokkoruljanssi on kokonaan ohi ja me ollaan kesälomalla koko porukka. Kippis sentään sille!

4 kommenttia:

  1. Jos seinät kaatuvat päälle ja jengi sen verran kunnossa että liikkua pystyisitte, meillä on kaikki käyneet vesirokon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! Seinät kyllä huojuu hieman siihen malliin, että voi kaatuakin. Ootko viikolla töissä vai kotona?

      Poista
  2. Voi, onnenpäivä lapsilla kun pääsi noin läheltä kaivurin työtä katsomaan. Ja voi, mitkä ihanat ikkunat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kuistin ikkunat olikin ensimmäinen asia, johon tässä asunnossa ihastuin. Vielä kun joskus sais kuistin oikein siistiksi (meidän kenkämäärällä ei ihan lähipäivinä :) Eipä tosiaan 1,5- ja 3-vuotiaat vois parempaa viihdettä saada kotipihalle kuin nuo työmaakoneet!

      Poista