Onnekas

Viime aikoina oon taas muistanut ajatella, kuinka onnekas olen. Hyväosaisuuden tunteelle ois olemassa yksityiset ja maailmanlaajuiset oikeat perustelutkin: On terveyttä ja mukava perhe eikä tällä hetkellä pahemmin murheita. Taskussa on Suomen passi ja kansalaisuus, ja talouden kiristyksistä huolimatta ne takaavat enemmän kuin mistä moni maailmassa haaveilee.

Oma syyni tuntea itseni onnekkaaksi juuri nyt on kuitenkin hyvinhyvin pieni ja vähäpätöinen: Satun rakastamaan puuroa. Kyllä, kaurapuuroa. Ja rusinoita. Puuro saa olla veteen keitetty ja suolaton, se voidaan tarjota lämpimämpänä tai kylmempänä ja sekaan voi lisätä marjoja tai maitoa. Hyvin maistuu kuitenkin sellaisenaankin: puuroa ja rusinoita, aamuin illoin. Että kaikista maailman haluttavista ruuista just tämä on mulle herkkua. Olenpa mä onnekas, eikös vaan! Tästä on hyvä jatkaa perjantai-iltaa, puuroa mahassa tottakai.

Perheemme pienet poliisit saavat myös osansa samasta herkusta, aamuin illoin – ainakin toistaiseksi.

Jälkihuomio: ei se mun ainut lempiruoka sentään ole...