sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ei tullut babyshoweria, tuli beibi (ja ohje hyviin vauvasukkiin)



Piti olla kaverin vauvakutsut, jo viikko sitten. Tulikin mahatauti yhdelle osallistujalle. Kutsut peruttiin.

Piti olla vauvakutsut eilen. Tulikin vauva. Hyvä näin. Vauvan hiukan aikaisen maailmantulon kunniaksi tuli kutsujen sijaan siivousisku tuoreiden vanhempien luo.

Oudolla tavalla oli hauskaa siivota jonkun muun luona. Omat sotkunsa ja kotinsa ongelmapaikat sekä ikiliathan tietää. Toisen kotona voi helpommin ajatella, että kaikki on eteenpäin: teen pikkuisen enkä voikaan tehdä kaikkea. Pääasia kuitenkin oli tuoda hyvää mieltä vähän hermoilevalle tuoreelle äidille, sekä toimittaa vaippakakku ja skumppapullo perille.

Intouduin myös kutomaan vauvalle sukat. Olen muokannut tän ohjeen kaverin lapsen vauvasukkien mukaan, ja minusta tämä on tosi toimiva malli. Koska en ole käsityöalan ammattilainen, merkinnät saattaa olla (eli on!) hiukan outoja. Jos kudot näitä sukkia ja tarvitset apua tulkintaan, laita vaan kommenttia ja kysymystä.

Kahdellekin kaveripariskunnalle syntyi täten viime viikolla vauva. Ihmettelen, tulevatko ne (he!) aina ryppäissä!?! Ei ole nimittäin ensimmäinen viikko, kun tällaista sattuu. Sitten meneekin kuukausitolkulla, ettei kukaan synny – siis tutuille.

Näiden syntymien ja vauvasukkien hengessä kaivelin esille keskimmäisen synnäriltäkotiutumiskuvan. Siinä mallin mukaiset sukat on käytössä. Aaah, noinko pieni nykyinen uhmaikäinen ihan vasta oli...


Vauvan polvisukat (ohje trad. + paljon omaa muokkailua):

Lanka: oman vauvan sukat Garnstudio Drops Alpaca
Puikot: 2,5 mm pitkät puikot, jalkaterää varten sukkapuikot

Luo 50 s pitkälle puikolle
(sukat voi myös kutoa molemmat samalla kertaa samoilla pitkillä puikolla, tykkään itse tehdä niin)

2o 2n 8 krs

Polvi:
Ainaoik. 4 krs
Kudo 42 s (ainaoik.) -> käänny
34 s -> käänny
30 s -> käänny
26 s -> käänny jne kunnes 2 s jäljellä,
jatka kierros loppuun
Ainaoik. 5 krs

3o 1n 4 krs “lyhenetyin kierroksin”, esim. kaksi keskimmäistä kierrosta ei puikon loppuun vaan kääntyen 8 s ennen puikon loppua.
(näillä ja aiemmilla lyhennetyillä kierroksilla saa aikaan sen, että sukan etuosa nousee korkeammalle polven yli)

Mallineuletta 6 mallikertaa (mallikerta = 4 krs)
esim.
n o o o  n o o o
n * / \   n o o o
n o o o  n o o o
n o o o  n * / \    <– aloita ohjeen lukeminen tästä vasemmalle, samaan suuntaan kuin kutoisit
(kuvio siis luetaan alhaalta oikealta alkaen, kaikki merkattu niin kuin ne tulee kuteen oikealle puolelle)
/ \ = 2 s yhteen etureunasta
* = langankierto)

Mallikertoja tehdessä samalla kavennukset reunasilmukoissa 50 s -> 42 s joko tasaisesti tai loppupäässä

Nilkkaresori ja pari lyhennettyä kierrosta:
2o 2n 8 krs., jatka edelleen 2o 2n -resoria:
32 s -> käänny
22 s -> käänny, kudo krs loppuun
kudo 2o 2n 1 krs.

Yhdistä reunojen 12 s -> 24 s = sukan takaosa (voit ottaa tästä eteenpäin sukkapuikot avuksi)
Kudo ainaoik. 16 krs.
Lopeta kun olet keskellä puikkoa

Kantapään pohja:
Kudo yhteen puikon 11 ja 12 s sekä 13 ja 14 s
Kudo puikon 15 s
-> käänny, kudo 2 x 2s yhteen + 1s yksin
-> käänny, kudo 2 x 2s yhteen + 1s yksin jne.
kunnes 4 s jäljellä

Sukan teräosa sileää suljettua neuletta sukkapuikoilla:
Poimi molemmin puolin 10 s

1. krs kavenna 2 x 2s yhteen molemmissa “kulmissa”
2. krs kavenna 1 x 2s yhteen molemmissa “kulmissa” -> 36 s jäljellä Sileää 16-18(-20) krs käsialasta ja vauvan jalan pituudesta riippuen.

Kärkikavennukset esim.:
2 kierrosta 2s yhteen, 1s o
1 kierros 2s yhteen
Lanka loppujen silmukoiden läpi

(Lahjasukat: Novita Wool -lanka, puikot: 3,5 mm. Loin aluksi vain 44 silmukkaa. Varsi kudottu soveltaen niin, että nilkassa silmukoita oli 38. Loppuosa melkein ohjeen mukaan.)

2 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä kivan malliset sukat, oonkin nähnyt ne puettuna uhmaikäisen pikku jaloissa.
    Olis varmaan tullut hyvä mieli siivoamisesta ja auttamisesta!
    Mun piti auttaa kotona. Sekin oli mukavaa.
    Ja tavallaan hyvä sekin, että ilmoitti esteestä. Mulla oli molempina päivinä viikonloppuna töitä. Siivottiin, hoidin rästihommia. Olin lasten kanssa, kun ollut pitkään poissa...
    Silti kieltäytyminen tuntui niin hankalalta. Mutta tein sen. Jee. Tavallaan.
    Auttaminen ois kyllä ollut kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun sanoit ei, niin sitä pitää! Mun kannattais kans aina välillä oikein varta vasten harjoitella sitä EI!:tä, kun lupaudun kaikenlaisiin "pikku juttuihin", jotka sitten stressaa. Tässä tapauksessa tosin en sitten luvannutkaan etukäteen mitään varmasti, joten ei tullut liikaa stressiä vaan tuo hyvä mieli. Tän postauksen jälkeen kaikki on kyllä kaatuillut päälle senkin eestä, kun lauantaina alkanut uhmaikäisen vesirokko ei ollutkaan ihan niin lievä kuin ensin vaikutti. Mutta ollaan jo voiton puolella. Nähdäänpä joku päivä kun tää sairastus helpottaa ja sun elämä asettuu uomiinsa kotona!

      Poista