sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Laiskan sunnuntain pika(kasvis)ruoka

Ruokaa pitää laittaa. Lapsiperheissä sitä pitää laittaa vieläpä huomattavan usein. Ja kun laittamiseen jotakuinkin tottuu, kovin monena päivänä viikossa ei tee mieli syödä valmisruokia, vaikka arkimenojen määrä kuinka vois niitä puoltaa. Varmaan joka perheessä on omat helpot pikaruuat, joiden tarvikkeet löytyy aina, ja joiden tekemiseen ei tarvita aivoja. (Huomio: usein arkisin kello 16.30 aivojen synapsit ovat juuri pahasti katkenneet kohdasta, joka mahdollistaisi herkullisten uusien ruokalajien loihtimisen kohtuuajassa.)

Nyt ei ole arki vaan sunnuntai. On lisäksi loma!!! Voimia teki mieli silti säästellä: Mies miekkonen nukkui aamu-unia sohvalla tupenpeluun väsyttämänä. Mun intressit taas suuntautuu tällä hetkellä lähinnä kutomiseen. Aivoton pikaruokaa siis kehiin.

Tämä ohje on muokattu hesarin ruokasivujen Riisi-lihapyörykät/Kubbat-ohjeesta. Liha on tiputettu pois, kun meillä sitä syödään niin harvoin. Samoin riisikuori jäi pois liian vaivalloisena. Jäljelle jäi mausteinen, suolainen, makea, ihana pohja esimerkiksi couscousille. Ei varmaan joka ipanan tai justiinan makuun, mut meidän karaistuneet tenavat söi tätä suht hyvin: toinen kaiken ja toinenkin melkein. Sellaista pikaruokaa siis, olkaas hyvät!




Rusina-manteli-couscous
- sipuli (tai kaks jos haluaa)
- 1 dl rusinoita
- 0,5-1,5 dl kuorittuja manteleita tai mantelirouhetta
- 2 dl lehti- tai tavallista persiljaa
- 1-2 tl suolaa
- 2 tl currya
- 1 tl mustapippuria
- 0,5 tl jeeraa eli juustokuminaa jauhettuna
- öljyä paistamiseen
- 2-3 dl vettä
- 2-3 dl couscousia (saman verran tai hiukan vähemmän kuin vettä)
Lisäksi esim. paprikaa ja herneitä tai mitä vaan vihanneksia, jotka joko kypsennät samalla tai jotka on esikeitetty.

Kuullota silputtu sipuli öljyssä paistinpannulla. Lisää paprika ja herneet ja anna kypsyä itselle sopiviksi.

Sekoita joukkoon mantelirouhe (tai monitoimikoneessa rouhitut mantelit) sekä rusinat.

Hienonna persilja. Sekoita persilja ja mausteet ja lisää seos pannulle. Sekoita.

Lisää vesi ja anna kiehahtaa. Nosta pannu pois levyltä ja lisää couscous sekoittaen se muiden ainesten joukkoon. Anna seistä couscousin ohjeen mukaan kannen alla (yleensä 5 tai 6 minuuttia). Sekoita couscous irtonaiseksi haarukalla. Voit tässä vaiheessa halutessasi lisätä joukkoon ruokalusikallisen voita. Meillä tämä syötiin tänään keitettyjen kananmunien kanssa. Mukavan mausteista ruokaa sateiseen syksysunnuntaihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti