VR:n lapsella ei ole kenkiä?

Mistä on kylmät kesälauantait tehty? Lättähatuista ja kenkäostoksista, ainakin.




Lättähattujuna-ajelulle lähdettiin, vaikka aamulla pitikin arpoa monen tosi kivan homman kesken (kaatopaikkakuorman vieminenhän on huippumahtavaa, ainakin kolmivuotiasta!). Vähän teknistyyppisenä visualistina nautin, kun sain fiilistellä junan vanhoja ohjekylttejä sekä nippeleitä ja nappuloita. Ohjaamoonkin sai mennä, meitä oli siellä aika paljon muka lasten perässä, hah. Junassa oli lämmin, aurinko paistoi ja lapset kitisivät vain viimeisen vartin (puoli tuntia, väittää mies miekkonen). Keskimmäinen ihmetteli, kun pissa meni vessasta raiteille, ja kuopus oli tyytyväinen niin kauan kuin eväitä riitti. Vaikka mun suhde juniin on kärsinyt vuosien saatossa kolhujakin, niin tänään oltiin kyllä niin VR:n lapsia kuin olla voi. Tosin, liikennöitsijänä taisivat olla rautatieharrastajat, ei Valtion Rautatiet.

Kenkäostoksista taas – tiedätte varmaan millaista se on: näin miljoona kenkää, joissa oli halutut ominaisuuden ripoteltuna eri jalkineisiin. Moni kenkä oli hyvä, mutta vääränmallisella korolla, värillä, pintamateriaalilla ja tietysti liian pienessä/isossa koossa. Hyvä puoli on, että voin nyt helposti pitää varttitunnin esitelmän tämän kevään avokas- ja sandaalimuodista. Soittakaa jos kiinnostaa!

Pääsin myös syksyksi haluamaani kouluun. Sen kunniaksi syötiin pullaa ja suostuin extempore ottamaan yhden työhomman hoitaakseni. Hauskaa vaihtelua, vaikka työnteko täällä kotona onkin välillä hiukan vaivalloista: "Älä koske siihen, se on äidin TÄRKEÄ", "ja se myös", "ja se!" Huh huh, palautuu mieleen, miksi en ole hirveästi töitä perhevapailla haalinut.

Pitäis nukkua, mutta: kesä, työt, blogit ja tietysti mun ikirakkaus Pirlo!

Rennot iltakahvit ja iltaräppi (kahvin syy!)

Kyllä mun kestää juoda iltakahvit. Ei mitään vaikutusta uneen, uhoan. Viittä tuntia myöhemmin huomasin, että uni ei tullutkaan; se karkasi hyppivien ajatusten tieltä: Idiotismia kutsua yli neljäkymmentä vierasta 3-vuotissynttäreille, jotka pidetään raksapihalla! (Silti kaikkia, jotka haluaisin, ei ole kutsuttu.) Kun palaan kotiin, pitää hakea kolmimetrinen liukuovikisko liikkeestä. (Tärkeä asia, mut miks murehtia sitä nyt ja täällä?) Voisiko piharakennus valmistua synttäreihin mennessä? (Ei voi. Tämä on vain samojen stressiajatusten eri mutaatio.) Mummun ja papan vanhan huoneen lattiapatjalla, keskimmäinen vieressä ja kuopus matkasängyssä, kellon lyödessä puolta kahta mä vaan surffailen ja huolehdin.

Niin paljon kuin tuo kahvi houkuttaa ja koukuttaakin, empiiriset havainnot ovat vakuuttavia: kahvinjuonti puoli yhdeksältä illalla ei kannata – juhlailtoja lukuunottamatta.

Uneenrauhoitusräppi, keksi itse alkusävel:
"Ti- ti-di-diiudiiu ti-ti-di-diiudiiu 
[räppiosuus:] Elämä kulkee aina omalla tavallaan / lapset juoksee vapaina hiukset hajallaan. / 
Joku meille penkit ja pöydät juhliin lainaa / vaik just nyt niistä huoli mua valvottaa ja painaa. / 
Leivon kakut, nautin seurasta enkä ota ressiä / elän kesää katon jalkapalloa: Pirloa ja Messiä. /
Ti- ti-di-diiudiiu ti-ti-di-diiudiiu 
[räppiosuus:] Jos valvon liikaa niin eihän se oo väärin! / Muutenkin teen juttuja hyvin, ihan ylenmäärin / 
siihen verrattuna tyhmät asiat saa tilaa ja mua ahistaa. / Ei pitäis kohdella itseään väärin kuin jotain pahista-aa, / 
vaan kuin hyvistä, kuin parasta kaveria. / Ei hitto, nyt nukkumaan peitto päälle ja pää kohti laveria!"

Sateen ropina mummolan kattoon oli lopulta mun unilaulu.

Ihaninta lomassa on kuitenkin se, että saman kahvivirheen voi tehdä heti uudestaan. Tänään – kotona taas – join iltasumpit rennosti vartin yli yhdeksän illalla. Mutta ei se mitään, onhan joul... eikun ämämkisat!




Joulukuvat on otettu eilen mummolassa tätini kokoamalla hienolla tonttukuistilla. Miniatyyrit ovat tonttujen koulutuskeskuksen asuntolan huoneita ja tätini tekemiä. Hyvä hän!

Se on pyöreä!

Tässä me ollaan, söpösti rivissä. Kuva: LR.

Ja kohta siitä puhuu moni. Toiset nauttivat tämän pelivälineen liikkeiden seuraamisesta, ja toiset kärsivät siitä, että siipat tai kaverit ajautuvat kuukauden kestävään rinnakkaistodellisuuteen, jossa eläminen rytmitetään Tärkeiden ja Vähemmän Tärkeiden pelien mukaan.

Meidän perheessä jalkapallo – siitähän tietysti on kyse – on toistaiseksi jokapäiväistä peruskauraa esikoisen harrastuksen myötä. Tai siis, ensinhän oli mun aikuisiällä aloittama potkiskeluharrastus, jota tytär inhosi. Hän oli silloin niin nuori, ettei häntä voinut jättää kotiinkaan, vaan kentän laidalle oli tultava mukaan. Mut niin vain kävi et esikko alkoi itsekin pelata, ja meni tietenkin taidoissa ohi että suhahti (siis mullahan niitä taitoja ei juuri ole, intoa vaan).

Jossain vaiheessa perheeseen ilmaantui mies miekkonen, ja hänkin alkoi pelata potkupalloa. Silloin oltiin söpösti oikein jalkapalloperhe, kaikki erilaisine pelipaitoinemme ja polvisukkinemme.

Tällä kertaa MM-kisat tulee aamuseitsemältä herääville (herätetyiksi joutuville!) vähän väärään aikaan. Se voi haitata huumaan kiinni pääsyä. Muistaakseni  neljä vuotta sitten katsoin liki kaikki alkulohkojen ottelut ja teippailin ottelukaavioita olohuoneen seinään. Oi aikoja, oi tapoja!

Jalkopalloon vois tietysti valita muunkin näkökulman kuin tällaisen minäminäminä muakiinnostaa -vinkkelin. Onhan järjetöntä rakentaa stadioneita, joille yritetään kisojen jälkeen epätoivoisesti keksiä käyttöä: oisko tää nyt vaikka leikisti vankiensäilytyskeskus??! (ks. esim. Financial Times: "[...]many of the stadiums are simply too big to be filled by supporters of the smaller cities’ lower-division teams. The venue in the Amazonian city of Manaus, for example, holds 44,500 fans – higher than the total number of spectators who attended league matches in the city for the whole of 2009, says Rodrigo Prada, director of Portal da Copa 2014, a body set up to monitor the tournament’s preparations. A judge even proposed turning Manaus’s stadium into a centre to process prisoners.")

Tai vois ajatella sitä, mikä toivo jalkapallo on köyhemmissä maissa. Aina joku jossain osaakin pelata niin hyvin, että sillä elää koko perhe ja suku.

Tai täällä kotimaassakin, kaiken sen kilpailullisuuden alla jalkapalloharrastuksesta saa parhaimmillaan kavereita, kuntoa ja onnistumisen kokemuksia. (Okei, on se monesti aika lyhytnäköistä jalkapalloisien, -äitien ja -valmentajien kouhotusta, jossa "tavoite" on voittaa milloin tää peli, tuo sarja tai meneillään oleva turnaus. Kukkahattutäti mussa meinaa sanoa, ja on sanonutkin, että eikö se tavoite oikeasti ole kasvattaa nuoria, jotka voi piirun verran paremmin kuin ikäluokka keskimäärin?)

Silti, kaikesta tästä huolimatta, kahdestoista kesäkuuta telkkarit viritetään kohdilleen, varataan viereen pullo tai kaks kuivaa siideriä ja katsotaan, kun yks maailman seuratuimmista urheilusirkuksista pyörähtää taas käyntiin. Paras maa voittakoon! Ja kun Suomi ei ole mukana, ei edes tarvitse kuunnella sitä "tehdään vain parhaamme ja katsotaan mihin se riittää" -soopaa.

Ensimmäinen kesälomapäivä

Hoitovapaavapaudessani voin kai päättää, että kesäloma on silloin, kun siltä tuntuu. Ja eilen tuntui: Naapurin lapset vesisotaili ja omat pikkulapset oli päiväunia lukuunottamatta koko päivän ulkona. Sain kasvit siirrettyä ulos vanhoihin kasvatuslaatikoihin. (Maanantain taloyhtiön kokouksessa tajusin, että haaveilemani kohopenkit eivät taida toteutua ihan heti, toivottavasti edes tänä vuonna!) Aamulla ompelin, suorastaan ompaisin, puolessa tunnissa ilman kaavoja ja ainuttakaan nuppineulaa tiikerikuosihtavat, melko karseat mutta ihanat päällä -pihasortsit. Illalla ehdittiin mies miekkosen kanssa pelaamaan vuoron perään jalkapalloa harrastusporukan kanssa. Ehdin myös loikoilla tän kesän uutuushankinnassa, riippumatossa – kahteenkin otteeseen.




Sain lisäks poistettua ton tukias-värin varpaankynsistä. Kumma juttu kun teini-ikäisen esikoisen mekossa ja kynsissä persikkaan vivahtava pinkki näyttää oikein nätiltä! Asiasta kirjoitettu iso muistilappu pään sisäiselle muistilistalle: "Kolmenkymmenen ja neljänkymmenen ikävuoden välissä vältä tiettyjä pinkin sävyjä." Tehty lisäys: "Jos joskus rikastut, tilaa pedikyyri."