torstai 5. kesäkuuta 2014

Se on pyöreä!

Tässä me ollaan, söpösti rivissä. Kuva: LR.


Ja kohta siitä puhuu moni. Toiset nauttivat tämän pelivälineen liikkeiden seuraamisesta, ja toiset kärsivät siitä, että siipat tai kaverit ajautuvat kuukauden kestävään rinnakkaistodellisuuteen, jossa eläminen rytmitetään Tärkeiden ja Vähemmän Tärkeiden pelien mukaan.

Meidän perheessä jalkapallo – siitähän tietysti on kyse – on toistaiseksi jokapäiväistä peruskauraa esikoisen harrastuksen myötä. Tai siis, ensinhän oli mun aikuisiällä aloittama potkiskeluharrastus, jota tytär inhosi. Hän oli silloin niin nuori, ettei häntä voinut jättää kotiinkaan, vaan kentän laidalle oli tultava mukaan. Mut niin vain kävi et esikko alkoi itsekin pelata, ja meni tietenkin taidoissa ohi että suhahti (siis mullahan niitä taitoja ei juuri ole, intoa vaan).

Jossain vaiheessa perheeseen ilmaantui mies miekkonen, ja hänkin alkoi pelata potkupalloa. Silloin oltiin söpösti oikein jalkapalloperhe, kaikki erilaisine pelipaitoinemme ja polvisukkinemme.

Tällä kertaa MM-kisat tulee aamuseitsemältä herääville (herätetyiksi joutuville!) vähän väärään aikaan. Se voi haitata huumaan kiinni pääsyä. Muistaakseni  neljä vuotta sitten katsoin liki kaikki alkulohkojen ottelut ja teippailin ottelukaavioita olohuoneen seinään. Oi aikoja, oi tapoja!

Jalkopalloon vois tietysti valita muunkin näkökulman kuin tällaisen minäminäminä muakiinnostaa -vinkkelin. Onhan järjetöntä rakentaa stadioneita, joille yritetään kisojen jälkeen epätoivoisesti keksiä käyttöä: oisko tää nyt vaikka leikisti vankiensäilytyskeskus??! (ks. esim. Financial Times: "[...]many of the stadiums are simply too big to be filled by supporters of the smaller cities’ lower-division teams. The venue in the Amazonian city of Manaus, for example, holds 44,500 fans – higher than the total number of spectators who attended league matches in the city for the whole of 2009, says Rodrigo Prada, director of Portal da Copa 2014, a body set up to monitor the tournament’s preparations. A judge even proposed turning Manaus’s stadium into a centre to process prisoners.")

Tai vois ajatella sitä, mikä toivo jalkapallo on köyhemmissä maissa. Aina joku jossain osaakin pelata niin hyvin, että sillä elää koko perhe ja suku.

Tai täällä kotimaassakin, kaiken sen kilpailullisuuden alla jalkapalloharrastuksesta saa parhaimmillaan kavereita, kuntoa ja onnistumisen kokemuksia. (Okei, on se monesti aika lyhytnäköistä jalkapalloisien, -äitien ja -valmentajien kouhotusta, jossa "tavoite" on voittaa milloin tää peli, tuo sarja tai meneillään oleva turnaus. Kukkahattutäti mussa meinaa sanoa, ja on sanonutkin, että eikö se tavoite oikeasti ole kasvattaa nuoria, jotka voi piirun verran paremmin kuin ikäluokka keskimäärin?)

Silti, kaikesta tästä huolimatta, kahdestoista kesäkuuta telkkarit viritetään kohdilleen, varataan viereen pullo tai kaks kuivaa siideriä ja katsotaan, kun yks maailman seuratuimmista urheilusirkuksista pyörähtää taas käyntiin. Paras maa voittakoon! Ja kun Suomi ei ole mukana, ei edes tarvitse kuunnella sitä "tehdään vain parhaamme ja katsotaan mihin se riittää" -soopaa.

2 kommenttia:

  1. Jei! 6 päivää ja 9 tuntia! En itse fanita lajia, mutta miesväki kyllä.. siispä olosuhteisiin on mukauduttava ja löydettävä parhaat hetket. Kisatunnelma ja se kuiva siideri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että näissä kisoissa sitä tunnelmaa tulee senkin puolesta, kun ollaan Brasiliassa. Sambaa ja karnevaalia kotisohville, pian se alkaa!!! Mukautumalla olosuhteisiin saa tosiaan kisoista ilon irti ;)

      Poista