lauantai 11. lokakuuta 2014

Rutiinilla

Tällä viikolla oon pohtinut, mikä määrä rutiniia on hyvästä ja milloin rutinoituminen menee yli. Hesarissakin aihetta sivuttiin männäviikolla. Yksi päätelmä oli, että aamupalaa syövissä perheissä on keskimäärin parempi arjenhallinta kuin aamiaisen skippaavissa. Hurraa! Yks piste meille!!! Tällaiselle sotkuiselle, vasta järjestystä ja kaaoksen (=tavaran) hallintaa opettelevalle ihmiselle onnistuminen yhdellä osa-alueella antaa toivoa. Mutta edelleen, voihan rutiineissa ja laajemmin velvollisuudentuntoisuudessa myös liioitella.

Otetaas tuokiokuva perjantaihin: Pitkän työ- ja kouluviikon jälkeen kotona ei yllättäen ollutkaan vielä ketään. Mies miekkonen oli napannut nappulat mukaan mummolaan talvirenkaiden vaihtoon. Koti taas oli melkoisessa luonnontilassa, koska, noh, koska se vaan on joka päivä, etenkin jos iltaraivaus jää kerrankaan tekemättä. Oma mieli ailahteli: nukkumaan, uimaan, kuntosalille, hulluille päiville, kahville jonnekin. Mutta jäin kotiin. Laitoin pari tavaraa paikoilleen. Laitoin pari lisää. Järjestelin, aloin nostella tuoleja nurinniskoin pöydän päälle, tyhjensin ja täytin tiskikoneen, pistin pyykkikoneen pyörimään, ruokin kissat, laitoin tulet uuniin ja imuroin. Välissä join kupin tummaa kaakaota.

Tuo perjantai-ilta mietityttää edelleen: oliko se taas yksi hukattu mahdollisuus rentoutua vai sitä, että rakastan jo itseäni (ja muuta perhettä) sen verran, että viitsin nähdä vaivaa, jottei koko viikonloppua v***ta kuin pientä eläintä kun on niin sotkuista? Siinäpä sitä on mietittävää. Liikaa rutiiniako jo, vai juuri tarpeeksi?




Vielä loppu"kevennys": tuossa yllähän ois ohje miten toimia, ettei kotona olisi niin sekavaa vaan aina siistiä ja tyylikästä. Vaan kun ohjeiden noudattaminen ei vaan ole omia vahvimpia puolia... Määrään luottaen ja neljällä eri puulajilla siis mennään edelleen.

6 kommenttia:

  1. Mekin saatiin siis piste aamiaisesta! Iltaraivaus ja juurikin nuo samat ajatukset käyvät mielessä.. käytänkö hetket yksin raivaamiseen vai itseeni? Sillä jos en raivaa, on takakireyttä ilmassa. Molempi parempi, olisi hyvä, mutta nää on näitä ikuisuusongelmiani nyt juuri. Mies aina lohduttaa meitä molempia, että kyllä me ehditään istua siistissä, hiljaisessa ja tyylikkäässä kodissa. Nyt on vähän ruuhkaista.

    VastaaPoista
  2. Siisti ja rauhallinen koti - ja jos se vielä vuosien saatossa muuttuu tyylikkääksikin! - on just nyt erittäin houkutteleva ajatus. Mut ehdin viikolla jo miehelle miettiä, että pitää ennen noita vuosia keksiä paljon hyviä harrastuksia: ettei vaan käy niin että eläkkeellä istutaan kotona hermoraunioina, kun on LIIAN hiljaista ja hallittua. No, onpa näitä hulinavuosia vielä reilusti jäljellä, ja hyvä niin, kuitenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mulla on ollut ensimmäisiä pahoja enteitä (ääripäästä toiseen, sillä vielä jokunen viikko sitten olin täysin toista mieltä): mitä oikein teen "kaikella tällä" ajalla (tyyliin virkeä puolituntinen)? Tää vaatii mulla selkeästi lisää ajatustyötä.

      Lapset on olleet mummolassa ja tempaisin teatterireissun (Poika Mancini). Mielestäni hurraan arvoinen suoritus. Mutta mutta...Tänä aamuna heräsin virkeänä kahdeksalta ja...tein töitä. Toi selkeyttä ensi viikkoon, mutten edelleenkään tiedä, mitä se itsensä rakastaminen on. Rakastinko nyt riittävästi?

      Poista
    2. Ankeeltahan se kuulostaa: Rakastan itseäni niin, että teen hulluna töitä, niin töissä kuin kotona. Mut mitä jos on sitä tyyppiä, ettei lopulta kuitenkaan halua olla tekemättäkään? Jos on huomannut, että taitaa itse asiassa tarvita paljon tekemistä, ettei muutu hirviöksi? Ja sitten tekemisen vastapainona voi joskus, hetken, istua ameebana lasten kanssa sohvalla tai upota lehteen niin ettei kuule mitään. Jos vastan että joo, rakastit riittävästi sun just tän hetkistä itseäs, kelpaisko se? Teatterissa käyntihän nyt on selvä homma ja ehdoitta hyvä asia! Tuo Poika M kiinnostaa muakin, toivottavasti en ole sen suhteen ameeba vaan saan käytyä sen katsomassa.

      Poista
  3. Ihan samoja ajatuksia olen viime viikkoina pyöritellyt päässäni. Käyttääkö illalla aikaansa urheiluun, seurusteluun, neulomiseen jne ja sitten tulla seuraavana päivänä töistä kotiin perseeseen ammuttuna karhuna. Se sotkuiseen kotiin tuleminen on vaan niin helvetin raivostuttavaa. Ja se, kun tuntuu että kaikkia toisia saa käskeä ja patistella auttamaan, ihan kun kukaan muu ei meilläedes näkisi sitä sotkua! Ainakaan se ei tunnu muita häiritsevän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiskohan itsekin opetella sellaisen valikoivan katseen, ettei näkis kaikkea epäjärjestystä? Tai ehkä mulla jo onkin se omien sotkujeni suhteen, muiden sotkut yleensä huomaan paremmin ;) No, tänään kudoin ja annoin lelujen olla, mut huomenna teenkin töitä kotona, joten ei se järjestelyn tarve minnekään karkaa. En siis tänään jaksanut olla "järjestyspoliisina" itselle tai muille, mut siihen hommaanhan sitä tosiaan joskus ajautuu, halus tai ei!

      Poista